Minulla ei ole sellaista paikkaa ollut. Olen ollut melkeinpä kateellinen kavereille jotka kertovat ihanista salaisista paikoista jonne pääsee pakoilemaan maailmaa. Paikoista jotka näytetään vaan niille ihanimmille ja läheisimmille ihmisille. Jollekulle se voi olla lapsena rakennettu maja metsässä, toiselle oman mökin laituri.
Nyt kuullostaa ihan siltä että kävelisin ympäriinsä ja olisin ahdistunut kun mulla ei ole omaa salaista paikkaa, ja jos ihan totta puhutaan en edes ole ajatellut asiaa ihan hirmuisesti kunnes kaverin kanssa yksi päivä käveltiin vanhan, rapistuneen rakennuksen ohi ja nähtiin tikkaat seinässä. Tyhminä teineinä sitä piti tietysti päästä kiipeämään salaa katolle (pimeässä, tosi fiksu veto kun ei edes tiedetty onks ne tikkaat kunnolla kiinni) ja voi jösses sitä fiilistä kun siellä oli!
Mä rakastuin, sain katella alas tiellä kulkevia ihmisiä, ihan ilman että kukaan näki meitä. Sieltä katolta näki taivaan ja tähdet paljon tarkemmin ja fiilis oli muutenkin kun maailman katolla. Täytyihän paikka kuitenkin käydä katsastamassa myös päivänvalossa joten eilen käytiin sitten Makuunista hakemassa ah-niin-nameja karkkeja ja kiivettiin katolle uudemman kerran nauttimaan auringosta (joku päivä ehkä uskaltaudutaan sinne talon sisällekin hiipparoimaan).
Ehkä ihanin iltapäivä ikinä! Istuttiin siellä katolla, kuulokkeet korvissa, nautittiin auringonpaisteesta ja naposteltiin karkkeja. Parhautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti