torstai 28. heinäkuuta 2011

day 5: a photo of yourself

Joo, tosi loistavaa, tässä haasteessa on kaksi, joo luit oikein, KAKSI päivää kun tänne pitäisi iskeä vaan kuva itsestään. Ei loistavaa.... Niinpä päätin tämän uvan yhteyteen liittää 25 asiaa itsestäni jotka olen kirjoittanut 3 syyskuuta 2009. Pelottavaa kuinka moni asia edelleen pitää paikkansa, sitä kun jotenkin niin kuvittelee kasvaneensa ja aikuistuneensa mutta mitä sitä itseään huijaamaan?? Minä olen näköjään edelleen ihan yhtä tyhmä kuin alaikäisenä. Se joka keksi että 18 vuotias on aikuinen ansaitsisi vähintään nobel-palkinnon.


Mutta joo, tässä tulee: 
Päivän kuva ja 25 faktaa minusta jotka pitivät paikkansa 2009 ja suurin osa edelleen vuonna 2011! 



Säännöt ovat seuraavat:
Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi merkitse 25 ystävääsi. Sinun täytyy merkitä henkilö, joka merkitsi sinut. Jos minä merkitsin sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.
(Tehdäksesi tämän, mene muistiinpanoihin (notes) profiilisivultasi, liitä nämä ohjeet muistiinpanosi alkuun, kirjoita 25 satunnaista asiaa itsestäsi, merkitse 25 ihmistä (sovelluksen oikeassa yläkulmassa) ja julkaise.)
1. Olen koukussa kynsien lakkaamiseen
2. Rakastan vanhoja disneypiirrettyjä..
3. ...ja banaanijätskiä
4. lempi tv-sarjani on gossip girl
5. ja inhoan BB:tä yli kaiken
6. rakastan kesää..
7. ..koska silloin voi käyttää minishortseja = lempivaatekappaleeni
8. hengailen omenassa melkein päivittäin (haha, okej, tää asia on onneksi muuttunut!) 
9. rusketun tosi helposti
10. ja ylpeilen siitä usein..
11. uskon rakkauteen ensi silmäyksellä
12. sekä myös onnellisiin loppuihin
13. olen töissä hoplopissa (nope, not anymore) 
14. Ja se on juuri sopivan lapsenmielinen paikka meikäläiselle (noh, ei se omena kauas puusta pudonnut kun on vieläkin töissä huvipuistossa :P ) 
15. Haluaisin leikata hiukseni lyhyemmiksi mutten uskalla
16. syön aivan liian usein mäkkärissä
17. pelkään pimeää
18 mutta uskon että peiton alla minua ei voi vahingoittaa mikään
19. "teradrops on my guitar" kuuluu tällä hetkellä lempibiiseihini
20. Luen edelleen lastensatuja
21. vihaan kauhuleffojen katselemista
22. sensijaan rakastan komedioita
23. olen melko ärsyttävä
24. pelkäsin pienenä kuollakseni haisulia, ja ehkä vähän edelleen..
25. Rakastan matkustamista!


Lotta 2009 - ja yhtä edustavana kuin aina! Siis mites toi leuka? Puuttuuko sinulta? Minulla on vaikka muille jakaa! 


keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

day 4: a photo of the last place you went on a holiday

Kiina.. Meinasin eka että on ehkä pakko valita se perinteinen "Minä kiinanmuurilla"-kuva mutta totesin kuitenkin että mulla oli tasan yks rakkauskohde siellä Kiinassa: Pandat! ♥ Eli niinpä minun oli tietysti pakko valita kuva pandapuistosta kun kerran sinne Pandalandiaan asti lennettiin!


Jääkö tosta kuvasta kellekään epäselväksi että mä tykkään Pandoista? Sanoinko siis jo että pandat on söpöjä? Sanon vielä kerran. Pandat = rakkaus!

Joo, ennen kuin ne pandat tulee korvistakin ulos voitaneen todeta että oli se kiina muutenkin aika kiva maa. Tosi kaunisja niitä tarinoita entisajoista oli niin paljon että historiaa sinne en uskaltaisi ikinä mennä opiskelemaan, vaikka se olisikin kuinka kiinnostavaa! On kuitenkin jotenkin upeata huomata että vanhoja perinteitä ja tarinoita kunnioitetaan niin paljon ja oman kansan historia halutaan jakaa.

Muutenkin porukka siellä maapallon toisella puolella oli aivan mahtavan mukavaa ja positiivista. Kiinalaista ei toisaalta kyllä tarvitse ainakaan vuoteen tilata kotiin.

Muutenkin mä kuulun niihin ihmisiin jotka rakastaa matkustamista enkä ole tainnut viettää kokonaista talvea Suomessa varmaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Mulla on aivan ihanat vanhemmat jotka on pienestä pitäen jaksanut raahata ihania pirjopettereitään (lue: minua ja pikkusiskoani) ympäri maailmaa ihaniin lomakohteisiin kuten Disneyland, Legoland ja Astrid Lindgrenin maailma ja näin vanhempana olen saanut halailla noiden pandojen lisäksi koaloita, kenguruita, kameleita ja kaikkea siltä väliltä sekä makoilla rannoilla melkeinpä jokaisella mantereella.

Kaipa se matkainnostus on osittain perinnöllistä koska kuljen vieläkin vanhempien mukana ympäri maailmaa melkeinpä kerran vuodessa ja lisäksi yritän kovasti saada kavereitakin mukaan koska kaksi vuotta sitten kävimme kavereiden kanssa Lontoossa ja se matka hyppää kyllä palkintopalleille jos parhaista matkoista puhutaan!

Tällä hetkellä unelmissä siintävät mm. Hawaiji, Florida (pakkohan se lapsen on Disneyworldiin päästä, ja sitäpaitsi kaikilla mantereilla pitäisi kyllä päästä käymään), New York, Uusi Seelanti, Seyshellit, Kenia (pitäähän niitä kirahveja ja seebroja päästä halimaan) ja ja ja.....! Okei, myönnettäköön, mulla menee varmaan loppuelämä kun kierrän kaikki haluamani paikat mutta loppuelämähän tässä onkin aikaa!

Matkustaminen vain on ihanaa! Pääsee näkemään uusia paikkoja, tapaamaan ihania ihmisiä, näkemään eri kulttuureja, saa survoa itsensä tuijottamaan kaikkia turistinähtävyyksiä, ja shoppailemaan ihan estottomasti! Ah, matkakuume nousi ehkä just sadalla prosentilla! Damn you haaste!

maanantai 25. heinäkuuta 2011

day 2: a photo of yourself a year ago

Voi apua! Iskikö ehkä valinnanvaikeus? (ja kuinka tylsästi voi haaste alkaa??).

Päädyin kuitenkin kuvaan jossa näytän just enkä melkein siltä kuin miltä näytin viime vuonna (kuka sekos tossa lauseessa nostaa käden ylös! Ai kaikki? No kiva homma).


Joo, moi, voisko ilme olla enää idiootimpi mutta tolta mä näytin pretty much joka ikinen päivä vuosi sitten. Lisäksi kuva on otettu messilässä tuntihevosten mestaruuskisoissa joka kuvastaa sen hetkistä elämää aika hyvin. Kenellä muulla talli on kuin toinen koti? Mulla ainakin. Musta tuntuu että asuin tallilla koko lukioajan ja siltä tais tuntua äidistäkin. 

Ja kuinka paljon ihania muistoja siltä ajalta onkaan? Välillä tekisi mieli vain hypätä aikakoneeseen ja palata tuon huolettoman 18-vuotiaan elämään! Ei tarvinnut miettiä tai suunnitella mitään, ei tarvinnut olla erossa maailman parhaista ihmisistä missä tahansa olenkin eikä elämässäni ollut huolen häivää! Ei sillä, eihän tämä elämäni nytkään vaikeata ole mutta on siihen ilmestynyt uusia ongelmia kuten se tosiasia että puolet rakkaista asuu espoossa ja puolet vaasassa. Tuntuu siltä että haluaisi ratketa kahteen osaan joista toisen voisi asettaa asumaan etelä-suomeen ja toisen tänne vaasaan. 

Toisaalta kun tota kuvaa katsoo huomaan etten ole muuttunut pätkän vertaa. Silmälasit on toki menneet kiertoon mutta hyppelehdin edelleen ympäriinsä sama typerä virne naamalla, näytän siltä että tukkani on variksenpesä ja pidän suuni supussa äärimmäisen harvoin. Nauran typerille jutuille, olen lapsellinen, raahaan tuota samaa laukkua ympäriinsä enkä vieläkään tiedä mitä elämältäni haluan. Eli eikai mulla kai ihan huonostikaan mene? Elämään on vaan tullut lisää ihania ihmisiä ja mulla on kaksmiljardia syytä olla onnellinen! 

Eli tämä lapsi jatkaa elämää omassa pikkuisessa onnellisessa kuplassaan ja toteaa ettei ole kasvanut yhtään viime vuonna! 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Day one: You're facebook profile photo

Nojoo, tää haaste alkaa ehkä tylsimmin ikinä, varsinkin kun kaikki on jo nähneet mun facebookin profiilikuvan mutta haaste mikä haaste:



Toi kuva on kyllä vaihtunut varmaan tuhatykstoista kertaa mutta toi on ehkä yks harvoja onnistuneita kuvia musta ja lisäks muistuttaa mua ihanasta päivästä viime keväänä. Kuinka ikävä voikaan tulla vain katsomalla yhtä kuvaa?? Kaikki mun tytöt on matkustanut kesäksi kotiin ja jättäneet mut ihan yksin tänne Vaasaan homehtumaan ja täytyy myöntää että vaikka alkukesä sujuikin suht leppoisasti rupeaa nyt olemaan sellainen ikävä ja halipula että oksat pois. Ton mun halinallen ois parempi kestää ehjänä kesän loppuun asti tai töissä saattaa pyöriä sellainen little-miss-crankypants että mut vähintään tiputetaan roskakuilusta alas.

Kirjoitusvimma

Koska mulla on ihan hirveä kirjoitusvimma mutta elämässäni tapahtuu työn ja työbileiden lisäksi nollasti asioita päätin että nyt ompi hyvä aika itsetutkiskeluun blogihaasteen merkeissä (lue: toisinsanoen en enää uskalla surffailla nettikauppojen sivuilla koska pelkään pian tilaavani kaksimiljoonaa kivaa juttua!).


tiistai 12. heinäkuuta 2011

Oivoivoivoi!

"Mä vangitsin sun turvamiehen ja vaadin potkulaudan lunnaiks!"

Näin korkealla tasolla on huumori tänään ollut meillä töissä :)

Ei voiko oikeasti olla rammempaa porukkaa kasassa? Esimiehellä on vähintään angiina tai pusutauti menossa ja se kuullostaa ihan hillerilta puhuessaan. Muita kun kattoo niin löytyy murtunutta varvasta 20x10 cm avohaavaa, palovammoja vaikka muille jakaa, kivoja viiltoja käsissä ja ainiin, toi oma pääkoppa ja asfaltti-ihottumat! Eikä kukaan tietysti tajua hakea saikkua, tyhmiä kun ollaan.

Nojoo, eipähän käy päivät tylsiksi ainakaan :)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Restaurants..!

Onko kukaan muu kokenut ahaa-elämystä Subwayssa. Minäpä olen. Selittääkseni hieman tätä outoa juttuani voinen todeta että olin siis vähäsen shoppailemassa kun harmikseni huomasin että studenthälsan on auki vain kello kahteentoista ja olin autuaan onnellisena vedellyt hirsiä pitkälti sen kellonlyömän yli. Niinpä päädyin kauppoihin vähän kiertelemään ja subwayhin ravitsemaan itseäni (koska ne leiväthän on hei ihan megaterveellisiä..!).

No anyway, tajusin sitten siellä istuskellessani että Subwayhin ei ainakaan kannata mennä ekoilla treffeillä syömään ellei halua tulla sekoitetuksi pikkupossuun. Ollaan itse asiassa parin kaverin kanssa joskus todettu että ainut oikea ruokailuvaihtoehto ensideitille on pizzeria ja italialaisten keksimä lätty (=pizza).

Syitä löytyi monia:
1. Et voi syödä salaattia ilman että vaikutat ihan hirveältä vegaani-intoilijalta tai laihduttaja-pelleltä.
2. Pastaa nyt ei voi syödä ihan siitä syystä että jokainen tietää kuinka todennäköistä on että paidankauluksessa on sitten loppuillan ajan kiva spagettiroiske.
3. Mäkkärit, heset, subway, arnolds ja oikeastaan kaikki leipä-tyyppiset jutut ei onnaa koska niiden syöminen on yleensä sellaista sotkemista ja possuilua ettei rajaa.
4. Mikään ältsikallis ravintolakaan ei tule kuuloon koska ähkyhän siinä tulee kun pitää ahdata kupuunsa alku-pää ja jälkiruuat, lisäksi haarukoiden ja muiden kihveleiden kanssa tulevista ongelmista selvitään helposti kun kierretään ranskankieliset ravintolat kaukaa!
5. Kala ei myöskään ole kivaa koska kukapa haluaisi pussata hymy-heikkiä/henriikkaa jolla on kalanruodot hampaiden välissä..

Eli joo, ainut järkevä vaihtoehto on pizza koska pizzeriassa sinun OLETETAAN tilaavan pizza joten mitään häikkää ei pitäisi olla. Lisäksi pizzan voi syödä puoliksi haarukalla ja veitsellä, osittain sormin joten se on hienostunutta mutta rentoa. Valkosipulin tarpeellisuudesta voidaan sitten tosiaan keskustella.

Voilá! Odottelemme kavereiden kanssa jo ensimmäistä Nobel-palkintoa!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Minä - olen - loistava!

Tiedättekö miten loistava ihminen mä olen?

Se asia mitä olen eniten hehkuttanut uudessa työpaikassa (lue: tuunatut golfautot) ja joista olen lesonnut kavereille vähintään viisi kertaa päivässä vei kyllä eilen aika pahasti jalat alta. Minähän siis pällinä matkustelin siellä takaosassa yhdellä kädellä kiinnipitäen ja niinpä sitten ensimmäisessä mutkassa vedin mukkelismakkelis sinne maahan.

Taju meni.

Pääkoppaan tuli hienosti verta vuotava haava.

Mun koko kroppa on täynnä asfaltinpolttamia.

Hyvä minä! Mun mielestä otetaan isot taputukset ja aallot mun älyttömän järjen kunniaks!

Ei, mutta ainakin sitä huomasi että töissä on tosi ihania ihmisiä jotka oikeesti pitää omistaan huolta. Mutkin raahattiin kaverin kaverin luokse nukkumaan niin että työkamut sai yöllä käydä tarkastamassa etten ole kuollut. Kiitos siitä!