Mummoilua

Tiedättekö, joskus sitä löytää iloa asioista joita on aina pitänyt vähän ikäryhmälleen sopimattomina ja löytä itsestään uusia puolia. Ja mikä on asia joka saa minut pohtimaan tällaista? No kutominen joka on yllättävän terapeuttista ja hauskaa toimintaa! Kattokaa nyt mitä kaikkea kivaa kutoen saa aikaiseksi:

Älkää tosin mainitko ystävillenne että osaatte kutoa tai yllättäen voi käydä niin että kaikilta yhtäkkiä puuttuukin lapasta, sukkaa ja pipoa. Just saying!

10 things to do before I die

Tämän päivän sana on ollut tahdon. Ei, en ole menossa naimisiin vaikka siltä kuullostaa vaan näen ympärilläni jatkuvasti tavaroita jotka haluan. Tahdon tuon tunikan, tuon pöydän, haluan matkustaa ja päästä taas ratsastamaan, haluan että kevät tulee pian ja tahdon että kaupasta ei ikinä ole oma kokoni loppu. Tahdon, tahdon, tahdon. 

Joten niinpä rupesin miettimään, mitkä ovat ne asiat jotka ehdottomasti haluan tehdä ja kokea ennen kuin kuolen? 

And here it is, my list of 10 things i WANT to do before i die: 

and the most important one:

Miettikää tekin, mitkä on ne kymmenen asiaa jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi, joku muukin saattaa havahtua valinnanvaikeuteen! 

I love doing nothing

Kuinka ihanaa on herätä 6.58 vain voidakseen todeta että saa jatkaa nukkumista? Kun sitten herää neljä tuntia myöhemmin auringonpaisteeseen on tunne aivan upea! Siinä voi sitten venytellä sängyssä, katsella dreamcatcherin varjon tanssia seinällä ja tuntea kuinka se pieni toivonkipinä keväässtä ja auringosta herää henkiin! 

Pienen aamukävelyn jälkeen, jonka aikana I-podini sanoi itsensä irti ja melkein palellutin poskeni, oli ihana tulla takaisin kotiin ja nauttia viimeisistä jaksoista uudessa lempisarjassani: 

Olen rakastunut, palavasti ja poikaystävä tahtoo varmasti pian hirttää itsensä kun Sex and the City aivopesee minut. Jos se prinssi valittaa jo Cosmopolistani on tämä varmasti hirvittävä takaisku. Mutta minkä tyttö itselleen mahtaa? Rakastan vain tuota sarjaa ja kaikkea siihen liittyvää, kenkiä, elämäntyyliä, skumppalaseja ja hahmoja. Ja niinpä oli aivan ihanaa käpertyä sohvalle, yksin, ja napsauttaa sarja pyörimään.

Ad/HD:na en tosin kauaakaan jaksanut istua tekemättä mitään joten kerrankin koulusta oli jotain iloa kun sai kaivaa virkkuutyöt esille. Vaikka harrastus sopii paremmin yli 70-kymppisille oli minulla silti oikein mukavaa ja sain aikaiseksi kivoja pikkukavereita nimittäin uudet avaimenperät. Tavatkaa Sieni ja Maapähkinä! Siltä ne näytti ennen kuin saivat korvat ja silmät. 10 pistettä ja papukaijamerkki sille joka arvaa kumpi on kumpi!

Sieni ja Maapähkinä! 

Myspys-väder!

Mä kuulun siihen osaan suomalaisista jotka vihaa kaikkea talveen liittyvää, nimittäin kylmää, märkää, tuulta ja pimeyttä. Pienenä mä pelkäsin pimeetä ja tuo pelko asuu vieläkin jossain sielun syvimmässä kolkassa ja saa meikäläisen tuntemaan itsentä epävarmaksi kun ulkona on pimeää. Lisäksi mä oon ilmeisesti pienestä pitäen asti ollut sitä mieltä että parasta on olla aataminasussa koska kaikissa vauvavideoissa juoksentelen ympäriinsä ihan nakuna. Vielä nykyäänkin tykkään kesästä just siks että silloin voi kulkea vaatteissa jotka ei purista, kurista ja paina. Ei siis taida olla kovinkaan suuri ylläripylläri että mua ahdistaa paksut neuleet, kolmet housut päällekkäin ja hirveä pukeutumisrumba joka kerta kun haluan astua ulos ovesta?

Tänään tajusin kuitenkin että on siinä talvessa kuitenkin asioita joista myös pidän. Eilen illalla taivaalta sateli ihania, suuria lumihiutaleita ja koko maailma näytti ihan satumaalta. Kaikkialla oli valkoista, puhdasta ja kaunista, voiko söpömpää säätä toivoakaan? Tuolloin on ihana tulla sisään sormet kohmeessa ja polttaa huulet tulikuumaa kaakaota juodessa. Posket punottavat söpösti sisälle päästessä ja lisäksi sitä saa hyvän tekosyyn käyttää vaaleanpunaista neuletta jossa näyttää ihan pikkupossulta! Sitä päivää kun seuraa täydellinen päivä auringonpaisteineen kaikkineen, sulaa melkein tämänkin tyttösen sydän. 

Saamarin talvi! Vaikka sitä kuinka yrittää vihata täytyy sen välillä näyttää hyvät puolensa niin että mun tehtävä muuttuu miljoona kertaa hankalammaksi! 

Walking around.. waiting...

Expectation, a silly little word that sometimes fills our entire world. When you book a theatre ticket, start planning a holiday with your girlfriends or maybe make reservations for a fabulus brunch in March, you suddenly find yourself aching, longing and waiting for that one day to finally arrive!

Tänään uskalsin pitkän pähkäilyn tuloksena vihdoin esitellä idean tytöille joka on muhinut jossakin aivojen syvimmissä sopukoissa jo jonkin aikaa. Nimittäin sunnuntaibrunssi hotel Astorissa keväisellä säällä! Vastaanotto oli juuri toivomani. Tanssittuamme letkajenkkaa olohuonetta ympäri samalla riemunkiljahduksia päästellen kuin pikkutytöt ensimmäistä kertaa suloisen shetlanninponin selässä pääsimme posket punoittaen oikeasti sopimaan että kevään saapuessa on brunssi kaikkien kalenterissa merkattuna!

Ja yhtäkkiä koko elämä tuntuu mullistuvan, joka paikassa on merkkejä ja asioita jotka muistuttavat ihanasta suunnitelmasta. Upeat korkkarit kaapissa jotka vain odottavat pääsevänsä ulkoilemaan kunhan lumet sulavat, värikäs kaulahuivi joka kutsuu vaaleata trenssiä kaverikseen sekä Sex and the City jaksot lukuisine brunsseineen ja skumppalaseineen!

Olen jo kauan halunnut päästä brunssille. Niissä on jotain hienostunutta ja jännittävää, skumppalasien kilinää sekoitettuna parhaaseen tyttöseuraan ja pikkuiseen juoruiluun. Sitä voi vain istua ja nautiskella, olemisen riemusta! 

Oh my, oh my! Kevät, kevät ole pian täällä sillä nyt pakahdun odotukseen! Siltikin uskon että odotus on osa huvia. Uskon että saan yhtä paljon iloa irti päivän suunnittelusta, asun valinnasta, suklaakuorrutettujen mansikoiden kuvittelusta ja hattarapilven päällä lentelystä! Sitä rupeaa miettimään, can waiting for something, sometimes actually be more fun than the thin itself?  

The month of promises

Uudenvuodenlupaukset. Niistä voi olla montaa mieltä. Omasta mielestäni ne ovat hauska tapa aloittaa uusi vuosi. Miksei sitä voisi edes yrittää muuttua hiukkasen paremmaksi ihmiseksi kuin aikaisempana vuonna?

Itse en uskalla enää luvata mitään mahdotonta kuten ”Rantakuntoon 2012” joka taisi olla vakiolupaukseni ainakin viitenä vuonna peräkkäin. Aina sitä kuitenkin saa kesäkuun alkaessa pettyä itseensä koska rantakunto on kuitenkin kovin venyvä käsite eikä yksikään nainen varmaan koskaan ole 100 % tyytyväinen kroppaansa. (Tai sitten on, mene ja tiedä!)

Niinpä olen yrittänyt määrittää lupaukset konkreettisemmiksi ja ainakin omalla kohdalla motivaatio on tämän muutoksen myötä noussut huimasti. Niinpä olen tänä vuonna luvannut itselleni kolme asiaa. Kolme asiaa jotka ovat ajatustasolla aivan näppieni ulottuvilla mutta jo nyt tuntuu siltä että haluan luovuttaa.

Kuinka moni on yrittänyt joskus karkkilakkoa? Voin kertoa että omakohtaista kokemusta on paljon, ja tällä kertaa yritys on kovempi kuin edellisinä sataviitenäkymmenentenä kertana. Kokonaiset kaksi viikkoa takana ja inhottaa myöntää mutta kaverit ovat jälleen kerran olleet oikeassa, homma helpottuu huomattavasti kun selviää siitä yhdestä viikosta. Ja mitä tämä kertoo olemattomasta tahdonvoimastani?!?

Toinen lupaus tuntuu myös iloista opiskelijanelämää viettävälle (ei, en nyt puhu tonnikalasta ja nuudeleista) kovin vaikealta asialta, nimittäin tipaton jokukuu. Tipaton tammikuu ei tuntunut hyvältä ajatukselta joten niinpä sitä tyhmänä yksilönä menin lupaamaan että pidän peräti kaksi tipatonta kuuta tänä vuonna! Huomattava parannus viime vuotta ajatellen tosin..

Ja viimeinen, vaikein mutta onnistuessaan kaikkein mieluisin lupaus, nimittäin se paljonpuhuttu ”Rantakuntoon 2012” vähän muokatussa muodossa. Koska ”Rantakuntoon” on venyvä käsite johon voi pahimmassa tapauksessa tokaista että ”Rantakunnossa ne hylkeetkin on” olen päättänyt että tänä vuonna tavoitellaan x määrää kiloja kropassa. Näin tulosta on helpompi seurata eikä tulos ole kiinni omista tuntemuksista!

Harmikseni olen huomannut että itse olen paljon innokkaampi lupaamaan (ja näin ollen myös rikkomaan) uudenvuodenlupauksia kuin kaverini. Moni on jo todennut ettei kannata luvata jotain mitä ei voi pitää mutta omasta mielestäni uudenvuodenlupaukset ovat hauska traditio joista aion pitää kiinni harmaaseen vanhuuteen asti! Entäs sitten jos aina ei mene ihan putkeen, ajatus on tärkein eikös?

A new thing for today

Äänestäminen. Tuo pieni murunen vaikutusvaltaa. Tänään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni äänestämässä presidentinvaaleissa ja nyt mietinkin, kuinka tärkeä mielipiteeni on?

Olen pienestä pitäen oppinut että jos ei äänestä ei tarvitse valittaakaan, koska ei ole edes yrittänyt vaikuttaa asioihin. Mutta mitä jos käy äänestämässä, ja oma valinta osoittautuukin täydelliseksi katastrofiksi, mitäs sitten?

Varsinkin omalla kohdallani äänestys tuntuu aina vähän uhkapeliltä. En seuraa uutisia ja politiikkaa ja päivälehdistä kahlaan korkeintaan sarjakuvien läpi. Niinpä sitä joutuu ennen vaaleja kahlaamaan vaalikoneiden läpi, kuumeisesti etsien sitä omaa ehdokastaan. Mutta kuinka täydellinen voi olla päätös joka on tehty parin nettikyselyn perusteella? Kuinka sitä voi aikuisten oikeasti tietää ketä haluaa äänestää, jos ei ehdokkaiden uraa ja elämää ole seurannut kuin muutaman päivän ajan?

Niinpä sitä käy äänestämässä vatsatuntemuksen perusteella ja valitsee sen ehdokkaan joka tuo itselle sen parhaan fiiliksen ja jonka haluaisi nähdä edustamassa Suomea, toivoen että tyyppi osoittautuu pestin arvoiseksi jos sen sattuu saamaan!