Eilen oli, kuten kaikki varmasti tietävät, Euroviisut ja niitä vanhempien kanssa seuranneena kiinnosti myös minua miten Suomella menee. Illalla oli tosin myös kaverin synttärit jotka ajoivat edelle ja näin vain Suomen edustuksen ja muutaman lisää ennen baariin lähtöä.
Onneksi ihana ystäväni kuitenkin textasi minulle voittajamaan niin että sain tietää heti baarista päästyäni. Ja mikä pahinta, päädyttiin baari-illan päätteeksi kello kuudelta aamulla telkkarin eteen tuijottamaan Euroviisuja nauhalta. Ei väsyttänyt päivällä ei...
Täytyy sanoa että itse tykästyin kyllä tavallaan tuohon omaan viisuehdokkaaseemme, biisi oli söpö ja melko hillitty veto moniin muihin verrattuna. Itse asiassa eka kerta moneen vuoteen kun en ole omaa viisuehdokastamme hävennyt, pienet kättentaputukset sille! Ei tuo voittajakaan huono ollut mutta täytyy sanoa että tänä vuonna ei tainnut viisuista löytyä yhtäkään kappaletta josta olisin todella, todella pitänyt.
Lisäksi olen joka vuosi yhtä hämmästynyt miten iso juttu Euroviisuista kuitenkin tehdään. Biisejä puidaan etukäteen, esityksista ja puvuista keskustellaan.
Tänään illalla tulee toinen ohjelma jonka suosiota en sitten millään pysty ymmärtämään, nimittäin jääkiekko. Suomi vs. Ruotsi. Ja voi sitä ilon määrää jos Suomi voittaa. Silloin on melkein pakko lähteä baariin katsomaan millaiset vuosituhannen bileet sinne on syntynyt kun porukka on ihan ekstaasissa. Toisaalta jos hävitään kannattaa pysytellä visusti omassa huoneessaan ettei joudu kokemaan sitä itsemurhafiilistä joka varmaan viipyilee Suomessa viikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti