Noniiin! Eli eilen yks apina tuli tänne Loviisaan pitämään mulle seuraa ja täytyy sanoa että oli ihanaa pitkästä aikaa viettää laatuaikaa M:n kanssa! Vaikka en ollut oikeastaan suunnitellut meille mitään upeeta ja jännittävää ohjelmaa keksittiin silti tekemistä koko ajan ja aika hurahti ohi vähän liiankin nopeasti!
Ihan ensiksi läski-lapset lähti Pirkon grillille hakemaan ruokaa! Tarkemmin sanottuna nakki-perunat tai vastaavat joiden päälle tietysti tuli miljoonaa eri maustetta ketsupista sipulirouheeseen! M oli vähän nössömpi ja otti tyyliin pelkkää ketsuppia! Fail...! Ruokaa ei kylläkään voitu hotkia siellä snagarin pihassa koska ulkona satoi (kiitos vaan M ku toivoit sadetta...) joten ajeltiin autolla rantaan ja istuskeltiin sitten peltipurkissa mässyttelemässä.
Sieltä sitten suoraan saunaan ja heittämään talviturkit, iiiiiks!! Voi hyvä jumala että se vesi oli kylmää ekalla kerralla! Melkein kuolin! Koska mähän en siis voi laskeutua veteen rauhallisesti askelma kerrallaan vaan mun täytyy hypätä sinne. Ihan siksi että mun itsekuri ei riitä siihen että askelma kerrallaan laskeudun sinne kylmään veteen. Pääsen aina johonkin vyötäröön asti kun jo ponkaisen kuivalle maalle haukkomaan happea. Ei, siinä tyylissä on vaan liian monta mahdollisuutta muuttaa mieltään. Se päätös pitää tehdä kerralla ja sitten mennään eikä meinata!
Haha! Meinaan vieläkin kuolla kun mietin sitä äo:n määrää joka vaadittiin että mä ja M saatiin tää aikaseks! (tärkeä huomio: minä voitin enkä edes joutunut huijaamaan hirveästi!) |
Saunomisen jälkeen on kyllä aina maailman rennoin ja puhtain olo ja jottei ilta lähtis ihan käsistä päädyttiin M:n kanssa pelaamaan maailman nörteintä peliä, nimittäin alfapetia. Ja vieläpä ruotsiks. Just.. Mä kusen sen pelin jo ihan suomeks ni mites se sit ruotsiks, ei terve... Peli meni kuitenkin odotettua paremmin (nörttifaktori nous just sadalla prosentilla...) eikä pelilauta täyttynyt pervoista sanoista vaikka ehdotuksia lenteli. "Jos mulla ois yks a lisää saisin kirjotettua anaali", "hyväksytääks perse sanaks??".
Illalla mentiin vielä ottamaan vähän kuvia ilta-auringossa, joka tosin laski vähän liian nopeasti. Ulkona oli ehkä ihanin sää ikinä, niin rauhallinen ja jotenkin freessi sateen jäljiltä. Meee like!
Ette muuten tiedäkään miten vaikeaa ison kiven päälle kiipeäminen on sateen jälkeen! Multa meinas kunto loppua kesken! |
Innostuin leikkimään iphoton ominaisuuksilla ja tykästyin tähän "antiikkiseen" kovasti!
Osasin olla myös todella kaunis ja edustava!
Ja tietysti apinan piti päästä puuhun! Huomatkaa toi leikkipuisto tuolla taustalla, sinnekin piti tietysti mennä leikkimään!
Tänään olis vielä tiedossa liukkaankelinrata ja sitä koskien olen vetänyt jo yhdet itkupotkuraivarit kun meidän ah-niin-ihana auto päätti sanoa itsensä irti ja olla käynnistymättä tänä aamuna. Siis olisin voinut potkasta sitä! Kuinka ärsyttävää on että mun päiväohjelma yhtenä päivänä tässä kuussa on riippuvainen autosta ja just silloin se päättää että "nyt toi akku on liian vanha, en käynnisty!" Prkl! No onneksi isi hoitaa, vaikka puhelimen kautta ja se vanha rakkine on nyt korjauksessa niin että isin pikku-prinsessa pääsee ajelemaan "jäälle" (rautaa, rasvaa ja vettähän se oikeesti on...). Wish me luck!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti