Musta tuntuu että tästä blogista alkaa pikkuhiljaa tulla semmonen: "Äiti mä haluaisin nää kaikki tavarat just heti nyt!". Täällä mummolassa kun yhtäkkiä löytyy ihan tajuttomasti luppoaikaa kun ehtii vaan selailla netistä kaikkea krääsää jota sitten luulee tarvitsevansa.
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt että haluaisin rannekellon. Ainut ongelma on että se ei saisi olla liikaa kellon näköinen, vaan sen pitäisi olla ennemminkin koru, johon on upotettu/lisätty kello. Ja näitähän piti sitten tänään googlailla että voin elokuussa vinkata äidille synttäreiden lähestyessä.
Guessillä ainakin oli tosi nättejä kelloja joista tykästyin moniin, samaten Juicy Couturen mallistosta löytyi omaa silmää miellyttäviä yksilöitä. Monet kellot olivat suloisen tyttömäisiä, vaaleanpunaisine yksityiskohtineen ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni valitsemiani kelloja ihan korujenkin tilalla. Juuri niinkuin halusinkin. Ainut mikä jäi harmittamaan etten löytänyt yhtään ihanaa kultakelloa koska mielelläni hankkisin sitten sekä kultaisen että hopeisen kellon. Mutta ehkä niitäkin ehtii vielä katselemaan (tässä vedetty viimeiset 19 vuotta ilman kelloa joten tuskin kuolen mihinkään puutostilaan). Nämä siis ainakin lähtevät mietintämyssyyn:
Ja kun nyt koruja lähdettiin metsästämään täytyi tietysti piipahtaa myös Disney Couturin sivuilla katsomassa mitä ihania uutuuksia sinne on tupsahtanut. Olen vaan ihan silmittömästi rakastunut noihin disney-aiheisiin koruihin joista osa ehkä on vähän yliampuvia mutta suurin osa juuri sopivan suloisia mutta "huomaamattomia".
Mitään uusia helmiä en tällä kertaa löytänyt mutta päädyin kuolaamaan niitä samoja vanhoja rakkauksia jotka mielelläni adoptoisin ihan koska tahansa. Varsinkin nuo rannekorut joihin on kaiverrettu sitaatteja ihastuttavat kovasti. Nekin saattavat löytää tiensä synttäritoivomuslistalle.
Ihan valinnanvaikeushan tässä iskee! Onko kenelläkään muulla samaa ongelmaa? Anyone??
2 kommenttia:
noi rannekorut missä sitaatteja, on aivan ihania :)
http://jennisfashion.blogspot.com/
Ne on! <3 Harmittaa vaan kun nuo pitäisi vissiin tilata netistä, en ainakaan mistään kaupasta ole noita vielä bongannut.
Lähetä kommentti